Rotuesittely

Virallisen rotumääritelmän näet klikkaamalla tästä.

ITALIANVINTTIKOIRA
(PICCOLO LEVRIERO ITALIANO)
Alkuperämaa: Italia
Ryhmä: 10
FCI:n numero: 200
Hyväksytty: FCI 17.12.2015
Kennelliitto 29.11.2016

KÄYTTÖTARKOITUS: Kilpajuoksija

FCI:N LUOKITUS: Ryhmä 10 vinttikoirat
Alaryhmä 3 lyhytkarvaiset vinttikoirat

Käyttökoetulosta ei vaadita

LYHYT HISTORIAOSUUS: Italianvinttikoira polveutuu muinaisen Egyptin faaraoiden hovissa pidetyistä pienikokoisista vinttikoirista. Kreikan Lakoniasta löydetyissä ruukuissa ja maljakoissa on kuvattuina tällaisia koiria, mistä voidaan päätellä, että rotu kulkeutui Kreikan kautta Italiaan noin 500 vuotta ennen ajanlaskumme alkua. Italianvinttikoiran merkittävin kehitys tapahtui renessanssiajan aatelisten hoveissa, ja rotu esiintyy useissa tuon aikakauden suurimpien italialaisten ja ulkomaalaisten taiteilijoiden maalauksissa.

YLEISVAIKUTELMA: Italianvinttikoira on hoikkarakenteinen ja mittasuhteiltaan neliömäinen. Pienestä koostaan huolimatta se on kaikilta osin vinttikoira pienoiskoossa. Olemukseltaan tyylikäs, viehättävä ja hienostunut.

TÄRKEITÄ MITTASUHTEITA: Rungon pituus on sama tai vain hieman pienempi kuin säkäkorkeus. Kallon pituus on puolet pään pituudesta. Pään pituus voi olla jopa 40 % säkäkorkeudesta.

KÄYTTÄYTYMINEN / LUONNE: Eloisa, lempeä ja seurallinen.

PÄÄ: Pitkänomainen ja kapea.

Kallo: Litteä, kallon ja kuonon ylälinjat ovat yhdensuuntaiset. Kallon pituus on puolet pään pituudesta. Kallo on sivuiltaan hieman pyöristynyt ja silmien alta kauniisti meislautunut. Pään lihakset eivät ole voimakkaat. Kulmakaaret selvästi erottuvat, otsauurre vähäinen. Niskakyhmy ei ole voimakas.

Otsapenger: Hyvin vähäinen.

Kirsu: Tumma, mieluiten musta; sieraimet hyvin avoimet.

Kuono-osa: Suippo.

Huulet: Ohuet ja tiiviit, huulten reunat ovat hyvin tummat.

Leuat / hampaat: Leuat ovat pitkänomaiset ja koiran kokoon nähden voimakkaat. Etuhampaat ovat säännöllisessä rivissä. Hampaat tasaiset, täysilukuiset ja kohtisuorassa leukoihin nähden. Leikkaava purenta.

Posket: Kuivat.

Silmät: Suuret, pyöreähköt, ilmeikkäät ja eteenpäin suuntautuneet, eivät syvällä sijaitsevat eivätkä ulkonevat. Väriltään tummat, silmäluomien reunat pigmentoituneet.

Korvat: Pienet ja ohutrustoiset, hyvin korkealle ja taakse kiinnittyneet, laskostuneet ns. ruusukorvat. Koiran ollessa tarkkaavainen korvan tyvi on koholla ja korvalehden yläosa kääntyy ulospäin vaakatasossa.

KAULA:

Sivukuva: Kaulan ylälinja on hieman kaartuva ja kaula liittyy säkään jyrkässä kulmassa. Kaulan alalinja on hieman kupera. Kaula on yhtä pitkä kuin pää, katkaistun kartion muotoinen, lihaksikas ja vailla löysää kaulanahkaa.

RUNKO: Rungon pituus on sama tai hieman pienempi kuin säkäkorkeus.

Ylälinja: Suora, lanneosan kohdalta hieman kaartuva. Lanteen kaari sulautuu tasapainoisesti lantiolinjaan.

Säkä: Melko selvästi erottuva, lapojen kärjet ovat lähekkäin.

Selkä: Suora ja lihaksikas.

Lanne: Hieman kaartuva.

Lantio: Erittäin jyrkkä, leveä ja lihaksikas.

Rintakehä: Kapea, täyteläinen mutta tyylikkäästi muotoutunut, kylkiluut hieman kaartuneet. Rintakehä on syvä ulottuen kyynärpäihin.

Alalinja ja vatsa: Melko lyhyt rintalastan kaari kohoaa selvästi mutta sulavasti kohti vatsaa.

HÄNTÄ: Matalalle kiinnittynyt, tyvestä lähtien ohut ohentuen tasaisesti kärkeä kohti. Häntä on puoleenväliin asti alhaalla ja loppuosastaan kaartuva. Ojennettuna hännän pään tulee ulottua kintereeseen. Karva hännässä on lyhyttä.

RAAJAT

ETURAAJAT:

Yleisvaikutelma: Suorat ja litteälihaksiset.

Lavat: Hyvin vähän viistot; lihakset hyvin kehittyneet, pitkät, litteät ja selvästi erottuvat.

Olkavarret: Lavan ja olkavarren välinen kulmaus on hyvin avoin. Olkavarret ovat rungon keskiviivan suuntaiset ja lapaluuta hieman pitemmät.

Kyynärpäät: Eivät sisä- eivätkä ulkokierteiset.

Kyynärvarret: Suorat, siroluiset, litteät ja kuivat. Kyynärvarret ovat sekä edestä että sivulta katsottuna täysin pystysuorat. Kyynärvarren luiden välinen vako on selvästi näkyvissä. Raajan pituus maasta kyynärpäihin on hieman suurempi kuin etäisyys
kyynärpäästä säkään.

Välikämmenet: Kuivat. Sivusta katsottuna hieman viistot.

Etukäpälät: Lähes soikeat ja pienet. Varpaat ovat hyvin kaareutuneet ja tiiviisti yhdessä. Päkiät ovat pigmentoituneet, eivät ole liian täyteläiset. Kynnet ovat mustat tai tummat karvapeitteen väristä riippuen tai käpälän väriin sopivat. Käpälissä valkoinen väri on sallittu.

TAKARAAJAT:

Yleisvaikutelma: Hyvin kulmautuneet, takaa katsottuna suorat ja yhdensuuntaiset.

Reidet: Pitkät, litteät ja kuivat; lihakset selvästi erottuvat.

Polvet: Tiiviit ja vahvat.

Sääret: Hyvin viistot ja siroluiset, hieman reisiä pitemmät; jänteet selvästi erottuvat.

Välijalat: Takaa katsottuna yhdensuuntaiset.

Takakäpälät: Etukäpäliä hieman pyöreämmät. Varpaat ovat hyvin kaareutuneet ja tiiviisti yhdessä. Päkiät eivät liian täyteläiset, kynnet etukäpälien tavoin hyvin pigmentoituneet.

LIIKKEET: Joustavat ja tasapainoiset; hieman kohoava, maatavoittava ravi. Eturaajan liike ulottuu pitkälle eteen ranne hieman kohoten ja taipuen. Laukka on nopeaa ja tehokasta.

NAHKA: Ohut ja kauttaaltaan tiiviisti rungonmyötäinen, paitsi kyynärpäissä, joissa se on hieman joustavampaa.

KARVAPEITE

KARVA: Kauttaaltaan lyhyttä, silkkistä ja hienolaatuista, ei lainkaan hapsuista.

VÄRI: Yksivärinen musta, harmaa tai isabellanvärinen (vaalea kellanruskea/beige) kaikissa vivahteissaan. Valkoista väriä hyväksytään ainoastaan rinnassa ja käpälissä.

KOKO JA PAINO

Säkäkorkeus: Sekä uroksilla että nartuilla 32–38 cm.

Paino: Sekä uroksilla että nartuilla korkeintaan 5 kg.

VIRHEET: Kaikki poikkeamat edellä mainituista kohdista luetaan virheiksi suhteutettuna virheen vakavuuteen ja sen vaikutukseen koiran terveyteen ja hyvinvointiin.
• Jatkuva peitsaaminen
• Korkeat ns. hackney-liikkeet
• Matalat, lyhytaskeliset liikkeet

HYLKÄÄVÄT VIRHEET:
• Vihaisuus ja liiallinen arkuus
• Selvästi epänormaali rakenne tai käyttäytyminen
• Huomattavan erisuuntaiset kallon ja kuonon ylälinjat.
• Kokonaan tai puoliksi pigmentitön kirsu.
• Kyömy tai kovera kuononselkä.
• Ylä- tai alapurenta.
• Herasilmä; täydellinen pigmentinpuutos silmäluomissa
• Selän päälle kiertyvä häntä; synnynnäinen töpö tai typistetty häntä.
• Kirjavuus; valkoista väriä muualla kuin rinnassa tai käpälissä.
• Sekä uroksella että nartuilla säkäkorkeus alle 32 cm tai yli 38 cm.

HUOM. Uroksilla tulee olla kaksi normaalisti kehittynyttä kivestä täysin laskeutuneina kivespussiin.

Jalostukseen tulee käyttää vain toiminnallisesti ja kliinisesti terveitä, rakenteeltaan rodunomaisia koiria.

Italianvinttikoira

Italianvinttikoira (“italiaano”, “itsku”) on vinttikoirista pienin. Rotu on ikivanha ja sen juuret ulottuvat muinaiseen Egyptiin, mutta rodun kotimaana pidetään kuitenkin Italiaa. Italianvinttikoiria kasvatti erityisesti Italian aatelisto ja siksi Italiaa pidetään maana, jossa rotu on kehitetty. Rotu on säilynyt lähes muuttumattomana läpi vuosisatojen. FCI:n rotumääritelmän mukaan italianvinttikoira on käyttötarkoitukseltaan kilpajuoksija, mutta suurin osa näistä pienistä juoksijoista elää seurakoirina.

Suomessa arvioidaan olevan noin 600-700 italianvinttikoiraa. Maassamme syntyy vuodessa noin 65-85 pentua. Lisäksi Suomeen tuodaan vuosittain noin 5-10 italiaanoa. Maailmanlaajuisesti rotu on yleisin USA:ssa. Euroopassa suurimmat italianvinttikoiramaat ovat rodun kotimaa Italian lisäksi Ranska ja Iso-Britannia. Italiassa arvioidaan olevan tällä hetkellä noin 1500 italianvinttikoiraa.

Luonteeltaan italianvinttikoira on eloisa, läheisyydenhaluinen ja leikkisä. Italianvinttikoira on suhteellisen terve rotu, mutta perinnöllisiä silmäsairauksia (lasiaisen rappeumaa, kaihia), sydänsairauksia, polvilumpion sijoiltaanmenoa sekä uroksilla kivesvikaa esiintyy jonkin verran. Lisäksi italianvinttikoiran ohuet raajat ovat alttiita murtumille. Suurin osa italianvinttikoirista tutkitaan virallisesti silmiltään ja polviltaan, ja jalostuskoirien osalta voimassa oleva PEVISA-ohjelma edellyttää voimassa olevia virallisia tutkimuksia.

Italianvinttikoira on ulkomuodoltaan hienostunut, siro ja tyylikäs koira, joka liikkuu rodulle tyypillisin kevein askelein. Sekä urosten että narttujen säkäkorkeus on 32-38 cm ja paino alle 5 kg. Karva on erittäin sileää ja karvanlähtö vähäistä. Väriltään italianvinttikoira voi olla harmaa, musta tai isabellanvärinen (kaikki ruskean sävyt kermanvärisestä tummaan ruskeaan). Valkoiset merkit sallitaan rinnassa ja käpälissä. Italianvinttikoiran pää on kapea ja korvat taittuneet pehmeästi ruusukorviksi.

Italianvinttikoira on mainio seurakoira, mutta sen kanssa voi harrastaa muun muassa vinttikoirien rata- ja maastokilpailuja, agilitya sekä näyttelyitä. Juostessaan italiaano voi saavuttaa jopa 40 kilometrin tuntivauhdin. Harrastaminen saattaa kuitenkin vaatia omistajalta huumorintajua: italiaano on nokkela mutta omapäinen pieni koira, ja yksilöiden välillä on suuria eroja miellyttämisenhalussa.

Historiaa

Italianvinttikoira polveutuu muinaisen Egyptin faaraoiden hovissa pidetyistä pienikokoisista vinttikoirista. Kreikan Lakoniasta löydetyissä maljakoissa ja maljoissa on runsaasti kuvia, joista voidaan päätellä, että rotu kulkeutui Kreikan kautta Italiaan noin 500 vuotta ennen ajanlaskumme alkua. Rodun ensimmäisenä tunnettuna kasvattajana pidetään Egyptin hallitsijaa Kleopatraa. Rotua esiintyy monien aatelisten muotokuvissa ja maalauksissa varsinkin renessanssin aikana ja niistä voidaan päätellä, että rotu on säilynyt lähes muuttumattomana läpi vuosisatojen. 1800-luvun loppuun asti italianvinttikoirat olivat vain ylhäisön lemmikkejä ja kasvattaminen vähäistä. Italianvinttikoiria omistivat muun muassa Englannin Kaarle I ja Fredrik Suuri, jolla oli noin 80 italianvinttikoiraa.

Italianvinttikoiran päätarkoitus lienee ollut kautta aikojen olla seurakoirana hovien naisille, mutta ilmeisesti se on päässyt naisten mukaan myös metsästysretkille samalla kun miehet metsästivät isojen koiriensa avulla. FCI:n perustamista seuraavina vuosikymmeninä italianvinttikoira kuului kääpiökoiraryhmään ja vasta 1960-luvulla se siirrettiin osaksi vinttikoiraryhmää. Rotumääritelmän käyttötarkoituksen mukaan italiaano on kilpajuoksija. Rodulle tyypillistä on hyvä metsästysvietti ja tarve päästä juoksemaan vapaana. Italianvinttikoirilla ei ole koskaan harrastettu metsästystä Suomessa vaan sen käyttöominaisuuksia on harjoitettu juoksuradoilla ja maastojuoksuissa. Omistajan tulisikin huolehtia siitä, että italianvinttikoiralla on säännöllisesti mahdollisuus ulkoilla vapaana luonnossa. Toisin kuin useat muut vinttikoirarodut italianvinttikoira ei ole jakautunut näyttely- ja käyttölinjaisiin yksilöihin.

Rotu Suomessa

Italianvinttikoira kuuluu FCI-maissa ryhmään 10 (vinttikoirat), mutta FCI:n ulkopuolisissa maissa (mm. Iso-Britannia, USA) rotu kuuluu edelleen tänä päivänä kääpiökoiraryhmään. Rotujärjestönä Suomessa toimii Suomen Vinttikoiraliitto ry ja rotuyhdistyksenä vuonna 1999 perustettu yhteinen yhdistys italianvinttikoirille ja etnankoirille Suomen Italiaanot ja Cirnecot ry.

Ensimmäiset italianvinttikoirat tulivat Suomeen 1910-luvulla, mutta kasvatustyö käynnistyi vasta 1960-luvulla. Italianvinttikoira on rotuna kasvattanut suosiotaan Suomessa erityisesti 1990-luvun loppupuolelta lähtien. Nykyisin Suomessa arvioidaan olevan italianvinttikoiria noin 600-700 yksilöä.

Luonne

Italianvinttikoira on hellyydenkipeä, läheisyydenhaluinen, iloinen, eloisa ja leikkisä. Useimmiten italianvinttikoira on avoin ja ystävällinen vieraita kohtaan, mutta rodussa on myös pidättyväisiä yksilöitä. Italianvinttikoiran ei kuitenkaan koskaan tulisi olla arka. Varsinkin pentuaikana italiaano on usein erittäin vilkas loikkija, mutta useimmiten aikuistuttuaan koira rauhoittuu varsinkin kotioloissa. Rotua voisi kuvailla kissamaiseksi, koska se rakastaa kiipeillä pöydillä ja kävellä sohvalla istuvan ihmisen päällä. Italianvinttikoiralla ei yleensä ole kovinkaan paljon miellyttämisenhalua – italiaano tottelee useimmiten vain silloin, kun asiasta on sille itselleen hyötyä.

Kaupunkilaiskoiraksi ja kerrostaloon italianvinttikoira sopii hyvin. Pentuaikainen sosiaalistaminen eli tutustuttaminen eri asioihin on erittäin tärkeää, jotta pennusta ei tulisi arka sosiaalistamisen vähyyden vuoksi. Ennen viiden kuukauden ikää pentua kannattaakin viedä mahdollisimman paljon erilaisiin paikkoihin sekä tutustuttaa uusiin tilanteisiin. Pentuajan kokemuksilla on valtava merkitys sille, minkälainen koirasta kasvaa sen aikuistuttua. Leikkisänä ja sosiaalisena koirana italianvinttikoira tulee useimmiten hyvin toimeen muiden koirien kanssa. Vieraita isoja koiria kohtaan italiaano saattaa kuitenkin olla varovainen tai välinpitämätön. Useimmiten italianvinttikoira sopeutuu hyvin myös kissatalouteen – varsinkin jos koira tottuu jo pennusta lähtien kissoihin. Useimmilla italianvinttikoirilla on saalis- ja riistaviettiä ainakin eläviä pupuja kohtaan. Riistavietin omaavaa yksilöä kannattaa pitää vapaana vain turvallisella alueella poissa autoteiden lähettyviltä.

Hoito ja terveys

Italianvinttikoira on erittäin helppohoitoinen rotu. Karvanlähtö on lähes olematonta ja turkki ei märkänäkään haise lainkaan koiralle. Italianvinttikoiran hampaiden huoltoon kannattaa kiinnittää huomiota, koska rodulle on tyypillistä runsas hammaskiven kertyminen hampaisiin, mikä voi aiheuttaa hampaiden irtoamista. Italianvinttikoirapennun sisäsiisteyskasvatuksessa on myös oltava huolellinen kuten muidenkin pienikokoisten rotujen kanssa. Pienikokoiset koirat voivat olla hitaampia oppimaan sisäsiisteyden kuin isompikokoiset rodut.

Koska italianvinttikoira on ohutturkkinen ja alusvillaton koira eikä sillä ole juurikaan rasvakerrosta suojanaan, on se hyvin kylmänarka koira. Lämpimän takin italianvinttikoira tarvitsee jo ennen pakkasiakin. Kovemmilla pakkasilla italianvinttikoira puetaan lahkeelliseen toppapukuun, tossuihin ja hattuun. Lämpimästä vaatetuksesta huolimatta jotkut italianvinttikoirat eivät halua ulkoilla kovilla pakkasilla kuin hetken.

Italianvinttikoira on melko terve rotu. Rodussa esiintyy kuitenkin perinnöllisiä silmäsairauksia (lasiaisen rappeumaa, kaihia) sekä polvilumpion sijoiltaanmenoa. Vastuuntuntoiset kasvattajat tutkituttavat jalostuskoiransa näiltä osin. Lisäksi epilepsiaa, sydänvikaa sekä kaljuuntumista (sinisen koiran syndrooma, CDA) esiintyy. Nuorilla, yleensä alle vuoden ikäisillä italiaanoilla, on esiintynyt jonkun verran jalkojen luunmurtumia johtuen vilkkaan koiran liian suurista epäonnistuneista loikista alas sekä ohuista raajoista. Varsinkin italiaanopennuilla saattaa olla toisinaan vauhtia enemmän kuin järkeä, joten jalkojen murtumia voi yrittää ehkäistä pitämällä lattialla mattoja estämässä liukastumista sekä opettamalla koiraa rauhoittumaan. Lisäksi riittävä liikunta vapaana kehittää koiran tasapainoa sekä kehonhallintaa samalla vähentäen mahdollisesti hepuloinnin tarvetta sisätiloissa. Italiaanoilla on myös luontainen taipumus hakeutua lämpimään kaivautumalla peiton alle. Pientä koiraa ei välttämättä huomaa viltin alta ja vieraita onkin syytä ohjeistaa olemaan rojahtamatta sohvalle koiran päälle. Monet pennunomistajat päätyvät ottamaan eläinlääkärikuluvakuutuksen varmuuden vuoksi, sillä murtumien hoito on kallista.