Rotuesittely

Italianvinttikoiran virallisen rotumääritelmän löydät täältä.

Italianvinttikoira (“italiaano”, “itsku”) on vinttikoirista pienin rotu. Se on ulkomuodoltaan hienostunut, siro ja tyylikäs koira, joka liikkuu rodulle tyypillisin kevein askelein. Sekä urosten että narttujen säkäkorkeus on 32 – 38 cm ja paino alle 5 kg. Karva on erittäin sileää ja karvanlähtö vähäistä. Väriltään italianvinttikoira on isabellanvärinen, harmaa eri vivahtein tai musta. Italianvinttikoira on mainio seurakoira, mutta sen kanssa voi harrastaa mm. vinttikoirien rata- ja maastokilpailuja, agility:a, toko:a sekä näyttelyitä.

Luonteeltaan italianvinttikoira on eloisa, läheisyydenhaluinen ja leikkisä. Kuten rodun nimestä käy ilmi, on rodun kotimaa Italia. Italianvinttikoira kuuluu FCI-maissa ryhmään 10 (vinttikoirat), mutta FCI:n ulkopuolisissa maissa (mm. Iso-Britannia, USA) rotu kuuluu kääpiökoiraryhmään. Rotujärjestönä Suomessa toimii Suomen Vinttikoiraliitto ja rotuyhdistyksenä vuonna 1999 perustettu yhteinen yhdistys italianvinttikoirille ja cirneco dell’Etnoille, Suomen Italiaanot ja Cirnecot ry.

Historiaa

Italianvinttikoira polveutuu muinaisen Egyptin faaraoiden hovissa pidetyistä pienikokoisista vinttikoirista. Kreikan Lakoniasta löydetyissä maljakoissa ja maljoissa on runsaasti kuvia, joista voidaan päätellä, että rotu kulkeutui Kreikan kautta Italiaan noin 500 vuotta ennen ajanlaskumme alkua. Rodun ensimmäisenä tunnettuna kasvattajana pidetään Egyptin hallitsijaa Kleopatraa. Rotua esiintyy monien aatelisten muotokuvissa ja maalauksissa varsinkin renessanssin aikana ja niistä voidaan päätellä, että rotu on säilynyt lähes muuttumattomana läpi vuosisatojen. 1800-luvun loppuun asti italianvinttikoirat olivat vain ylhäisön lemmikkejä ja kasvattaminen vähäistä. Italianvinttikoiria omistivat mm. Englannin Kaarle I ja Fredrik Suuri, jolla oli noin 80 italianvinttikoiraa. Italianvinttikoiran päätarkoitus lienee ollut kautta aikojen olla seurakoirana hovien naisille, mutta ilmeisesti se on päässyt naisten mukaan myös metsästysretkille samalla kun miehet metsästivät isojen koiriensa avulla. FCI:n perustamista seuraavina vuosikymmeninä italianvinttikoira kuului kääpiökoiraryhmään, ja vasta 1960-luvulla se siirrettiin osaksi vinttikoiraryhmää. Ensimmäiset italianvinttikoirat tulivat Suomeen 1910-luvulla, mutta kasvatustyö käynnistyi vasta 1960-luvulla. Suomessa on nykyisin 400-500 italianvinttikoiraa.

Luonne

Useimmiten italianvinttikoira on avoin ja ystävällinen vieraita kohtaan, mutta rodussa on myös pidättyväisiä yksilöitä. Italianvinttikoiran ei kuitenkaan koskaan tulisi olla arka. Italianvinttikoira on myös hellyydenkipeä, läheisyydenhaluinen, iloinen, eloisa ja leikkisä. Sitä voisi kuvailla kissamaiseksi, koska se rakastaa kiipeillä pöydillä ja kävellä sohvalla istuvan ihmisen päällä. Italianvinttikoiralla ei yleensä ole kovinkaan paljon miellyttämisenhalua, vaan se tottelee useimmiten vain silloin, kun asiasta on sille itselleen hyötyä. Kuitenkin italianvinttikoira sopii hyvin ensimmäiseksi koiraksi. Toki italianvinttikoira tarvitsee pentuaikana normaalin tapa- ja peruskasvatuksen kuten mikä tahansa muukin rotu. Pentuaikainen sosiaalistaminen eli tutustuttaminen eri asioihin on myös erittäin tärkeää, jotta pennusta ei tulisi arka sosiaalistamisen vähyyden vuoksi. Kaupunkilaiskoiraksi ja kerrostaloon italianvinttikoira sopii hyvin. Useimmilla italianvinttikoirilla on riistaviettiä. Riistavietin omaavaa yksilöä kannattaa pitää vapaana vain turvallisella alueella poissa autoteiden lähettyviltä.

Hoito ja terveys

Italianvinttikoira on erittäin helppohoitoinen rotu. Karvanlähtö on lähes olematonta ja turkki ei märkänäkään haise lainkaan koiralle. Italianvinttikoiran hampaiden huoltoon kannattaa kiinnittää huomiota, koska rodulle on tyypillistä runsas hammaskiven kertyminen hampaisiin, mikä voi aiheuttaa hampaiden irtoamista. Italianvinttikoirapennun sisäsiisteyskasvatuksessa on oltava huolellinen kuten muidenkin pienikokoisten rotujen kanssa. Pikkukoirat voivat olla hitaampia oppimaan sisäsiisteyden kuin isompikokoiset rodut. Koska italianvinttikoira on ohutturkkinen ja alusvillaton koira eikä sillä ole juurikaan rasvakerrosta suojanaan, on se hyvin kylmänarka koira. Lämpimän takin italianvinttikoira tarvitsee jo ennen pakkasiakin. Kovemmilla pakkasilla italianvinttikoira puetaan lahkeelliseen toppapukuun, tossuihin ja hattuun. Lämpimästä vaatetuksesta huolimatta jotkut italianvinttikoirat eivät halua ulkoilla kovilla pakkasilla kuin hetken.

Italianvinttikoira on melko terve rotu. Rodussa esiintyy kuitenkin joitakin silmäsairauksia (lasiaisen rappeumaa, kaihia) sekä polvilumpion sijoiltaanmenoa. Vastuuntuntoiset kasvattajat tutkituttavat jalostuskoiransa näiltä osin. Lisäksi epilepsiaa, sydänvikaa sekä kaljuuntumista (sinisen koiran syndrooma, CDA) esiintyy. Nuorilla, yleensä alle vuoden ikäisillä italiaanoilla, on esiintynyt jonkun verran jalkojen luunmurtumia johtuen vilkkaan koiran liian suurista epäonnistuneista loikista alas sekä ohuista raajoista. Monet pennunomistajat päätyvät ottamaan eläinlääkärikuluvakuutuksen varmuuden vuoksi, sillä murtumien hoito on kallista.

Jaa netissä:
  • Print
  • Digg
  • Facebook
  • Twitter
  • Google Bookmarks
  • Live